perjantai 30. elokuuta 2013

Kirjoneuletta kerrakseen

Tämä työ eteni hitaasti, oli välillä telakalla, eteni taas ja valmistui lopultakin 
kesähelteillä. Mielitekona on ollut jo pitkään kokeilla Felted Tweediä juuri tällaiseen kirjoneuleeseen. Ja sehän toimi mainiosti, sanoisin jopa että täydellinen lanka kirjoneuleisiin., juuri sopivalla tavalla takertuva ja helposti kauniiksi kirjoneulepinnaksi neuloutuva. 
Malli: "Orkney" Rowan Knitting & Crochet magazine 52
Lanka: Felted Tweed
Menekki: 700 gr ( kerä per sävy, paitsi Camel 2 kerää)
Puikot: 3 mm ja 2½ mm  (kun en neulo kireää)
Orkney on hyvin suunniteltu malli. Siinä ei yhtä raitaa lukuun ottamatta ole usempaa kuin kahta väriä samalla rivillä. Lankajuoksut pysyvät sopivina, useimmiten maksimissaan viiden silmukan suuruisina. Vaikka työ eteni hitaasti, niin mielenkiinto pysyi kuitenkin yllä sopivan levyisten kirjoneuleraitojen ansiosta. Toisaalta pääteltävää riitti...En jättänytkään sitä langanpätkäviidakkoa yhteen putkeen pääteltäväksi vaan tein sitä samalla työn edetessä.

Koko M on omille nykymitoille hieman liian nafti tuosta rinnanympäryksen kohdalta, mutta mallinuken ihannemitoille sopii kuin valettu :-) Kuvaussession (jos sitä nyt siksi voi sanoa) keskeyttivät yllättävän matalalla yli lentäneet ja ihan kamalaa mekkalaa pitävät hornetit.




Mitä tekisin sitten toisin, jos tällä kokemuksella aloittaisin uuden Orkneyn? Ainakin jättäisin sivusaumat pois eli yhdistäisin takakappaleen ja etukappaleet yhdeksi kappaleeksi. Joku oli tehnyt tämän pyörönäkin ja leikannut sitten edestä hiha-aukoista auki. Uusimmassa Rowanin Knitting & Crochet Magazinessa on muuten ihan monipuolinen hyvillä kuvilla varustettu artikkeli tästä steekkauksesta. Ja lisäisin kyllä hieman pituutta, mutta on tämä ihan ok näinkin.

Loppuun totean vanhan viisauden, että hyvällä viimeistelyllä voi pelastaa keskinkertaisenkin työn, mutta huonolla viimeistelyllä pilata hyvänkin työn. Joten sen viimeistelyn kanssa kannattaa malttaa. Minä kastelen melkein kaikki valmiit neulekappaleet,pingottelen mittoihinsa  ja annan kuivua.


Kyllä tämä hieno on ja Felted Tweed mahtava lanka. Ei muuta lisättävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti